Noniin, tässä olisi sitten minun vuoroni kirjoitella tekstiä. Ajattelin puhua tässä vähän siitä, millaista on ollut, kun Tiinä lähti Saksaan ja siitä, kun siellä kaksi viikkoa sitten kävin.
Eli siitä on nyt noin kaksi kuukautta, kun Tiina lähti Saksaan. Aluksi se oli tietenkin aika suoraan sanottuna perseestä.. Soiteltiin skypessä melkeen joka ilta siitä asti, kun hän sinne lähti. Olin tietenkin mukana heittämässä Tiinaa kentälle ja siellä vasta iski se todellisuus, että nyt se oikeesti lähtee.

No ainahan se on ikävää, kun kauemmaksi joutuu rakkaasta henkilöstä. Mutta tiesin kyllä, että kohta mä sinne menen käymään ja kun kummatkin jaksaa/kestää sen pari kolme+ vuotta, niin päästäänkin sitten jo omaan kämppään, ja yhdessä olemaan. Tällä ajatusmaailmalla olenkin nyt tämän kestänyt. Itsehän aloitin amiksessä ICT-asentajan linjan nyt kouluvuoden alkaessa, ja samalla muutin koulun omaan asuntolaan asumaan. Täällä asustelen arkipäivät ja himassa viikonloppuisin. Se jokapäivänen rytmi; herätys, koulu, ruoka, vapaa-aika ja nukkumaan on myös auttanut, että ei oo niin paljon aikaa vaan istuskella jossain ja ikävöidä älyttömän paljon Tiinaa. Mutta kyllä sitä tietenki silti niin julmatusti ikävöi..

Mutta sitten tulikin onneksi se päivä, jota odotin joka minuutti sen jälkeen, kun Tiinan siellä kentällä päästin mun käsistä. 12. Lokakuuta aamulla aikaisin nokka kohti lentokenttää ja eikun menoksi!! Lentoni lähti tosiaan aikaisin aamulla, niin olin jo aamupäivästä Saksassa. Paluulentoni oli seuraavan viikon sunnuntaina illalla, eli viikon olin Saksassa. Puhuin Tiinan kanssa siitä, kun tuun sinne, ja kerroin sille mun hauskan mielikuan, millaista se olisi, kun sinne tallin pihaan autolla saapuisin. Selitin Tiinalle, että mun mielessä pyöri vaan sellainen perus elokuva-scene, eli nähdään toisemme, juostaan toisia päin hidastettuna ja Tiina hyppäisi mun syliini. :3

Siinä itseasiassa melkein kävikin niin. Kun saavuin tallin pihaan, otin matkalaukkuni takakontista ja heitin repun olalle. Aloin kävellä talille päin, kun kuulin jo Tiinan ihanan äänen kulman takaa huutavan "tuliks Miko!?" Sieltähän se kaunokainen juoksi täyttä vauhtia mua kohti!! Tiina hyppäsi syliini varmaan kolmen metrin päästä, mä tiputin matkalaukun ja otin vastaan! <3 Siinä me sitten hetki halailtiin ja oltiin vaan hetki. Oli muuten paras tunne pitkään aikaan, päästä halaamaan Tiinaa ja haistamaan hänen ihanan tuoksuisia hiuksiaan. :) Siellä mä sitten olin, Saksassa, kun vain muutama tunti sitten olin vielä suomessa ja surullinen, niin yht'äkkiä olinkin eri maassa ja onnelisempi kuin koskaan!

Sinä päivänä ei oikeastaan tehty juurikaan mitään, Tiina teki perus tallihommia ja mä siellä vähäsen kattelin ja seurailin mitä tehtin. Illalla vaan oltiin ja nautittiin toisten seurasta. ;) Maanantina mentiin päivällä Tiinan lempiravintolaan Einsteiniin siinä lähikylässä, ja syötiin aikamoisen hyvät ateriat. Maanantai meni taas oleiluun ja kaupassa käytiin. Viikko oli kutakuinki samanlainen, aamulla aikainen herätys, Tiina meni tallihommiin ja ratsastamaan ja mä sainkin asennella kaiken näkösiä sähköhommia siellä ympäriinsä, kun tallin omistaja kuuli, että opiskelen sähköalaa. :D Että oli onneksi mullakin tekemistä päivän mittaan. Illalla aina noin kuudelta päästiin ja mentiin kauppaan tai oltiin kämpillä ja kateltiin leffaa jne.

Tälläin jälkeenpäin ajateltuna ja kyllä ihan silloinkin niin oli parasta aikaa taas, sai olla viikon kokonaan Tiinan kanssa, ei tarvinnu nukkuu yksin ja kun teki mieli halata tai pussata, niin siinä oli se ainoa ihminen, jota haluaisinkin, niin suoraan vieressä! <3 Nyt vain odotellen joulua... Seuraava suunnistus Saksan maille olisi nimittäin silloin. Ikävä on jo nyt suuri, mutta odotus on sen arvoinen! <3

Blogi on jäänyt taas vähän hiljaiselolle, sillä minä lähdin kolme viikkoa sitten saksaan opiskelemaan, kuten jo edellisessä tekstissä mainitsin.

Kaikki on sujunut ainakin minun puolellani ihan hyvin, mitä nyt pieniä juttuja tullut vastaan.

Aloitetaan vaikka viikon takaisella tapahtumalla, joka näyttää tältä;

Ratsastin 3-vuotiaalla hevosella, joka ottikin nopean siirtymän eteenpäin, jarrutti ja minä menetin tasapainoni. Heittäydyin eteenpäin, hevonen nosti päänsä ja minun naamani ja hevosen niska kohtasivat toisensa. Pysyin kuin pysyinkin selässä, vaikka näkö lähti hetkeksi ja päässä heitti aika pahasti. Naamastani vuosi verta melko reilusti, mutta koska tärähdys ei juurikaan sattunut, jatkoin varsan ratsastuksen loppuun.

Tallissa sitten huomasin, että hampaani olivat uponnut ylähuuleni sisään, joka oli periaatteessa onni, sillä sen ansiosta hampaani eivät lohjenneet. Loppupäivän otin vähän rennommin ja viilentelin naamaani, joka oli puolessa tunnissa turvonnut aika järkyttävän näköiseksi.

Seuraavana päivänä tein töitä ihan normaaliin tapaan, ratsastin kolme hevosta ja hoidin tallia.

Koko viikonlopun olin ihan normaalisti, mutta äitini käski minun mennä lääkärille tarkastuttamaan naamani. Maanantai-aamuna lähdettiin keskustaan päivystykseen, jossa naamastani otettiin magneettikuvat. Poski osoittautui murtuneeksi ja lääkärin mielestä oli niin pahan näköinen, että leikattavaksi olisi päästävä jo sen päivän aikana. Jippii...
Meidän lähetettiin heti Lübeckiin ihan oikealle kasvokirurgille. Jouduimme odottamaan ties kuinka monta tuntia odotushuoneessa, ennen kuin pääsimme edes sisään. Lopulta meidät kutsuttiin nassulääkärin huoneeseen ja kun hän vilkaisi magneettikuvia naamastani, eivät ne näyttäneetkään niin pahalta, joten leikkausta ei tarvittu, onneksi.
Viikon verran olin ratsastuskiellossa ja perjantaina kävimme taas uudestaan Lübeckissä tarkastuskäynnillä ja poski näyttää parantuvan ihan mallikkaasti, eikä siinä loppujen lopuksi pitäisi näkyä enää mitään jälkiä. Saan jatkossa jopa ratsastellakkin varovaisesti.

Kuva on alhaaltapäin, keskellä on nenä. <-- Rikkinäinen poskiluu - Ehjä poskiluu -->

Saksassa on ollut kaikin puolin ihan kivaa. Kaupat ovat halpoja ja ihmiset kohteliaita. Säät ovat huomattavasti paremmat kuin suomessa, paljon enemmän aurinkoa ja lämpöä, eikä sada yhtä paljon.

Ei tässä sitten varmaan juurikaan muuta. Mikon pitäisi tulla ensi kuussa tänne, sitä odotellessa! <3

En oikein tiedä, mistä alkaisin kirjoitukseni... Blogi on ollut kuukauden hiljaiselolla ja tässä muutaman viikon sisällä on tapahtunut kaikenlaista. Aloitetaan vaikka muutaman viikon takaisella tapahtumalla, jolloin oli Mikon siskon miehen syntymäpäivä (olipa ylitsepääsemättömän vaikea lause ymmärtää :D). Syntymäpäivien teemana oli tavallaan joku ranch/western tyylinen ja tarkoitus oli viettää nämä uudenkarhealla terassilla, jota rakennettiin pari päivää ennen tapahtumapäivää. Terassia ei kuitenkaan saatu aivan valmiiksi, mutta se ei onneksi estänyt menoa millään tapaa. Terassinpuolikas oli koristeltu tyylikkästi heinäpaaleilla ja lännenratsastusvarusteilla ja ranch-tunnelma oli kyllä todella onnistunut.
Ohjelmassa oli myös hauskanpitoa, muunmuassa hevosenkengänheittoa (Minä olin vaivalla pessyt ja hionut ruostuneet hevosenkengät käyttökelpoisiksi, respect HUOMHUOM!) ja mölkkyä. Minä sain toimia tuomarina, koska olen surkea pelaaja ja huono hävijä.

Puhelinlaatu;

Myöhemmin illalla oli tarkoitus paahtaa hiilloksessa S'morsseja (kahden keksin väliin laitetaan suklaata ja paahdettua vaahtokarkkia). Miko fiksusti (sarkasmia!) sytytti "nuotion" heittämällä sinne ensin bensaa ja yritti saada sen syttymään tupakantumpilla, mutta se ei tietenkään onnistunut. Joten tämäpä sai huikean älynväläyksen sytyttää sen sytkärillä... Miko hiipi "nuotion" viereen, tunki sytyttimen ja kätensä sinne ja voitte varmasti kuvitella, kuinka se räjähti, kun bensa oli ehtinyt hapettua ja tekemään kehän nuotion ylle. Miko hyppäsi ainakin kolme metriä taaksepäin ja poltti tyylikkästi käsi- ja naamakarvansa. Kulmakarvat, ripset ja hiukset sentään säilyivät, luojan kiitos. Istuimme mukavasti iltaa pitkälle yöhön asti ja nautimme toistemme seurasta.

Muutama päivä tämän jälkeen sain tietää, että sain opiskelupaikan saksasta ja tarjous on sellainen, josta en voi kieltäytyä. Periaatteessa haluaisin jättää tilaisuuden väliin, koska Miko jää suomeen ja olen saksassa kaksi vuotta. Tämä on kuitenkin sellainen once in a lifetime-mahdollisuus, etten voi jättää sitä käyttämättä. Paikka on onneksi ihan pohjois-saksassa, joten sinne pääsee suoraan laivalla tai helposti koneella. Lähtöni on elokuun lopussa, mutta stressaan jo nyt, kuinka tulen pärjäämään yksin...

Tekstin ensimmäiseen kuvaan palaten, kävimme viimeviikolla risteilyllä Mikon + hänen isänsä, sekä minun äitini kanssa. Lähdimme torstai-iltana 18:30 ja tulimme perjantaina päivällä 16:00 takaisin. Olimme torstaina satamassa aivan järkyttävän aikaisin ja jouduimme odottamaan pari tuntia ennen laivaan pääsyä. Itse en ollut kyseisenä päivänä syönyt mitään ja nälkäkuoleman partaalla odotin illan ruokailua. Meille oli pöytä varattuna Buffetista 20:30 ja siihen oli vielä ikuisuus (reilu kolme tuntia) aikaa... Laivaan päästyämme chillailimme hetken, kävimme kaupassa ostamassa kotiinvietävät (ja aloittelujuotavat), kunnes vihdoin pääsimme syömään!

Minä rakastuin ennen kaikkea Buffetin alkuruokiin ja jätin lämpimän ruoan kokoaan syömättä. Ahdoin itseni niin täyteen, että olisin voinut vaikka räjähtää, etenkin jälkiruoan jälkeen. Lyhyen ruokalevon jälkeen kävimme pyörähtämässä vähän baareissa ottamassa parit (hirveän makuiset) drinkit, kannella juomassa siideriä (jotka Miko kaatoi päälleni) ja sen jälkeen vietimme hytissä tunnin pesemässä ja kuivaamassa vaatteitani (edellämainitun takia...) Valvoimme baareissa reilu neljään ja jouduimme nukkumaan epämukavassa laivan sängyssä ja minulla oli vielä suunnitteilla lähteä perjantai-iltana syntymäpäiväni kunniaksi baariin.. Voitte kuvitella, kuinka paljon perjaintai-aamuna väsytti! Mutta kaverini onneksi halusivat siirtää baari-illan lauantaille, joten sain rauhassa levätä päivän ennen uutta nousua!

Hei hei, Tallinna!!

Ei tässä kai sitten juuri muuta kirjoitettavaa ole. PAITSI!!!! Miko värjäsi hiuksensa bruneksi ooooh niin hothothot! ps. Moi Miko hihi! Mä tykkään susta niin että halkeen!<3

Vietimme tässä Tiinan kanssa mukavat pari päivää, eli eilen menin Tiinalle "mopolla" joskus kuuden aikaan. Ja saavuttuani paikalle Tiina siinä ahkerasti jo skrabasi Igorin (Aasin) kaikkia varusteita kärryjä varten, pestiin ne loppuun yhdessä. Tiina pisti Ossin (Hevosen) ajovalmiuteen, Tiina hyppäsi hepan selkään ja itse menin kärryihin ohjaamaan aasia. Kruisailtiin lähi-hiekkatien päähän ja takaisin, ja tultiin takas Tiinalle. Oli ihan kiva lenkkily, se on aina kivaa kun Tiina haluu lähtee/päästää mut jonkun kyytiin :). Pestiin Ossi takaisin tultua ja pistettiin pojat takaisin tarhaan. Mietittiin, että miten vietetään loppuilta, kun kello oli vasta varmaan kahdeksan, kun oltiin valmiita heppailusta. Päätettiin katsoa pari leffaa netflixistä; New York Minute, Charlie And The Chocolate Factory ja Orange Is The New Black:iä kanssa muutama jakso. Meni aika myöhäseksi, taidettiin nukkumaan vasta päästä seitsemän aikaan aamulla. Hups :D

  

Nukuttiin sitten pitkään tietenkin, ja nousimme vasta kuuden maissa illalla. Syötiin aamupala ja katteltiin netflixista Family Guyta, niin kuin melkeen aina teemme. Aamupalan jälkeen keksittiin, että mennään vielä liikuttamaan nuo eläimet, mutta tällä kertaa ilman kärryjä, ja aloitimme niin että minä lähdin Ossin selässä ratsastaen ja Tiina meni Igorilla. Mentiin mettään aluksi, joka johtaa hiekkatielle. Sitä hiekkatieta kun mentiin, niin pari autoa ja mökkiläistä tuli vastaan, jotka hymyilivät ja naureskelivat kun aasilla ratsastettiin, eivät olleet tainneet kyseistä elukkaa aiemmin nähdä. Sitten kun olimme riittävän pitkälle menneet hiekkatietä, päätimme kääntyä takaisin päin.

                         

 Tiina keksi, että vaihdamme menopelejä ja minä hyppäsin aasin selkään. Lähdetiin takasin päin ja vähä väliä otettiin ravia/laukkaa, joka oli aika mielenkiintoista aasin selässä minulle 180+cm pituselle jäbälle. Mutta ihan hauskaa se oli ja uusi kokemus. Päästiin takaisin Tiinalle ja pistettiin taas eläimet siihen kuntoon, että voi päästää tarhaan ja sinne pistimmekin. Tiina heitteli niille vielä vähän leipää herkuksi. Kello oli siinä vaiheessa aika paljon. Vielä hetki taidettiin kattella netflixii, mutta aika nopiaa siitä lähdinkin suuntaamaan kotio päin.

Ehkä hiukan myöhässä tulee tämä teksti, mutta kävimme tiistaina Mikon ja isosiskoni kanssa kanssa Linnanmäellä. Meidän oli tarkoitus kuvata videopostausta, mutta meillä oli yön aikana nukkunut pois yksi koira, joten en ollut kovin kuvaustuulella.
Lähdimme aamulla yhdentoista aikaan ajamaan Helsinkiin ja sää oli toistaiseksi vielä ihan siedettävä, pilvistä, mutta vielä ainakaan ei satanut. Aloitimme huvipuistoilun ihan rauhallisesti, käytiin parissa "nössössä" laitteessa ja sen jälkeen mentiin syömään Lintsiburgeriin.
Ruokailun jälkeen repäistiin täydellä vatsalla oikein kunnolla ja hyökkäsimme heti Kirnuun, johon Miko ei (vielä) uskaltanut tulla. Jonot olivat onneksi aika minimaaliset, sillä säässä ei ollut loppujen lopuksi enää kauheasti kehumista. Sade yltyi pikkuhiljaa kokoajan.

Kirnun jälkeen käytiin kokeilemassa Kieputinta, joka on ilmeisesti vuosien mittaan tylsistynyt aivan sairaasti. Ennen se meni monen monta kertaa ympäri, mutta nyt se pyörähti kerran tai pari ja loppui jotenkin todella nopeasti. Ehdimme käydä kaikkia kivoja laitteita läpi, kunnes tuli aika houkutella Miko Ukkoon. Miko pelkää korkeita paikkoja ja Ukko oli aika kova paikka. Ensimmäisellä kerralla en saanut suostuteltua, vaikka kaikkeni yritin. Hetken päästä Miko suostui kuitenkin kokeilemaan Kirnua, ja laitteen pyörittyä loppuun, Miko oli niin sekaisin, että vahingossa suostui tulemaan kanssani Ukkoon.
Rohkeus voitti, hyvä poika!

Kävimme isosiskoni kanssa kahdestaan Raketissa ja Kingissä, sillä kumpaankaan Miko(nössö) ei uskaltanut tulla. Kingi oli minulle ihan uusi kokemus ja olin alkuun aika paniikissa. Tärisin kauhuissani koko matkan ylös, kuitenkin yrittäen näyttää rohkealta. Pudotuksen aikana luulin sydämeni pysähtyvän, mutta loppujen lopuksi se olikin ehkä paras laite koko huvipuistossa. Jotain jännitystä!
Päivän päätteeksi sain suostuteltua myös Mikon kokeilemaan kingiä (IHME)!
Oikeastaan kirjoitin tämän tekstin vain ylistääkseni Mikoa, kuinka rohkea tämä on ollut! HYVÄ MIKO!

Miko oli suunnitellut kahdenkeskistä aikaa ja keksinyt, että lähdetään Helsinkiin leffaan ja syömään.

Miko tuli meille noin kolmen aikaan hakemaan minua kevarilla ja lähdimme melkein heti ajamaan kohti Selloa. Jätettiin "mopo" Sellon viereen parkkiin, käytiin ostamassa leffaliput ja lähdimme junalla Helsingin keskutaan syömään Amarilloon. Rillo oli aika täyteen buukattu ja ruokaa sai odottaa vajaa tunnin, mutta meillä ei ollut kiire mihinkään, aikaa leffan alkuun oli reilu neljä tuntia. Hyvää kannattaa aina odottaa.

Ruokailun jälkeen enimmäkseen vain chillailtiin keskustassa, käytiin pyörähtämässä Kampissa ja istuskeltiin ulkona, sillä sää oli aivan täydellinen!

Kello alkoi lähestyä jo iltakahdeksaa, leffa alkoi yhdeksältä. Lähdimme junalla takaisin Selloon ja hengasimme hetken ennen leffan alkua. Kävimme hakemassa juotavaa ja pääsimme vihdoin leffasaliin, joka oli aika tyhjillään. Miko oli varannut paikat ihan salin keskeltä, niin siitä oli täysin suora näköyhteys kankaalle.

Elokuva oli tosi hyvä, hauska. Lähdimme leffan jälkeen kävelemään takaisin mopolle, kiersimme ennen kotiinmenoa Mikon entisiä asuinalueita. Ja tietenkin vielä mäkkärin kautta. Alkumatka mopolla tuntui aivan järkyttävän kylmältä, mutta loppujen lopuksi tuli niin kylmä, ettei sitä enää edes huomannut.

Kotona ajateltiin katsoa vielä muutama jakso Orange Is The New Black ja sen jälkeen oli ihan pakko päästä nukkumaan. Suunnittelin, että jaksaisin pelata vielä hetken pleikkaa, mutta väsymys iski heti, kun pääsi kylmästä lämpimään.

Mutta kaiken kaikkiaan tosi kiva päivä ja tiistaina nokka käy kohti Linnanmäkeä! See you soon, guys!