Olen Tiina Tammi, '95-syntynyt hevosharrastaja, kotoisin alunperin Vihdistä. Tällä hetkellä asun Etelä-Saksassa ja työskentelen hevosenhoitajana ja ratsastajana.
Olen täysiverinen hevoshullu ja eläinrakas. Olen harrastanut ratsastusta ja hevosia koko pienen ikäni ja toivon tulevaisuudelta myös ammattia hevosten parissa tai kilparatsastajana. Rakastan myös piirtämistä ja valokuvaamista. Olen myös ahkera fitness-intoilija ja käyn salilla lähes viikon jokaisena päivänä. Kamerana tässä blogissa toimii useimmiten Canon EOS 600D.
Olen koko ikäni asunut Vihdissä, näillä samoilla nurkilla, joten tunnen tämän tuppukylän paremmin kuin omat taskuni. Kävin peruskoulun Otalammella ja peruskouluvuodet olivat elämäni pahimpia. Olin koulukiusattu ensimmäisestä luokasta lähtien ja siksi varmaan olen niin sulkeutunut, enkä luota ihmisiin. Vältän ihmiskontaktia ja suuri ihmismassa ahdistaa minua. Julkisilla paikoilla varon ihmisten kohtaamista ja viihdyn parhaiten itsekseni. En juuri välitä huomiosta ja yritän aina olla mahdollisimman huomaamaton.
Luonteeltani olen melko negatiivinen ja pessimistinen ihminen, sillä olen joutunut yleensä elämään epätoivossa ja oikeastaan sen ansiosta olen oppinut tyytymään vähään ja oppinut myös pitämään huolen itsestäni. Olen myös uhkarohkea, enkä pelkää juuri mitään (muuta kuin ötököitä ja bakteereja). Olen myös parantumaton perfektionisti ja pyrin täydellisyyteen hyvin monessa asiassa.
En edusta juuri mitään tyyligenreä, enkä pukeudu minkään genren mukaisesti. En myöskään seuraa muotia. Musiikkimakuni on melko Rock- ja Rap/rock-täyteistä ja kuuntelen yleensä sellaista musiikkia, mitä kukaan muu ei juuri kuuntele. Musiikkia, joiden lyriikoissa on jotain järkeä ja joissa on hyvä melodia.
Music heals everyhing.
Aloitin bloggaamisen pari vuotta sitten, surprise, hevosblogilla. Blogimaailma on minulle siis melko tuttu ja kirjoittaminen minulle helppoa. Bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan minut toi yläasteella äidinkielentunnit. Olin ottanut yhdeksi valinnaisaineeksi äidinkielen ja siellä meidän tutustutettiin blogiin ja bloggaamisen aloittamiseen. Innostuin bloggaamisesta ja siitä se ajatus sitten lähti.
Olen kiinnostunut sinun haluan tutustua sinuun 🌹♥️💋 olis kiva tavata sinua mentäiskö treffeille T ET ♥️💋
VastaaPoista